Niin.

Tuollainen asia on viimeaikoina mietityttänyt. Olen huomannut, että en omaa uskottavaa auktoriteettiä. Asiaa selventääkseni kerron pari esimerkkiä.

Teen tällä hetkellä opetustyötä. Opetan siis teini-ikäisiä. Tiedän kyllä, että nuoret tuossa iässä hakevat rajoja ja se voi kärjistyä eri tavoilla, mutta olen kokenut useita kertoja, että en saa edes minkäänlaista kunnioitusta. Ulkonäöstäni huomatellaan ja sen verran hienosti, että en voi siihen tarttua. Olenko siis vain herkkänahkainen?? Minua on myös nimitelty. Enkä tunnu saavan oppilaita kertakaikkiaan tottelemaan. Jos hermostun ja korotan ääntäni, on se pelkästään hauskaa.

No, tämähän on väliaikainen työ minulle ja ryhmän ohjaaminen on introvertille luonteelleni ylipäätään haastavaa, koska tuntuu, että työpäivä vie kaikki mehut ja kaikki mahdolliset tauot haluan olla yksin ja hiljaa.

Mutta siltikin. Mietin, että johtuuko auktoriteetin puutteeni introverttiydestäni vai onko se vain osa omaa luonnettani?

Toinen esimerkki on muutaman vuoden takaa. Opiskellessani, vietin aikaa opiskelukavereiden kanssa. Absolutistina olin luonnollisesti yleensä kuskina, mutta on noilta ajoilta hyviä muistoja. Ongelma oli siinä, että kaveriporukkani tietyt henkilöt huvittivat itseään vinoilemalla minulle. (en käytä nyt sitä toista v-sanaa) Lopulta sain opiskelijayhteisössä sellaisen statuksen, että tietyt kaveripiiriini kuulumattomatkin tyypit totesivat minut nähdessään, että illasta tulee hauska kun saa vinoilla tuolle.

En hyväksynyt koskaan sitä, että minulle käytännössä naurettiin, mutta hyväksynnälläni ei ollut mitään merkitystä, koska silloinkin oli vain hauskaa jos hermostuin. Asia kärjistyi eräällä mökkireissulla, jossa yksi näistä kavereista haukkui minut täysin paskaksi. Hiustyyliäni ja puhetapaani myöten. Kun eräs toinen kaveri puuttui asiaan tilanteen rauhoituttua, haukkuja totesi, että minun pitäisi tukkia vinoilijoiden suut silloin kun menee loukkauksen puolelle. Kaveri joka oli haukkumiseeni puuttunut, totesi, että sillä ei ole merkitystä, koska minun hermostumistani ei oteta todesta.

Olen jo peruskoulussa huomannut itsessäni tämän. En saa kunnioitusta. Tietyllä tavalla voisin ajatella, että ehkä se on osasyy introverttiin luonteeseeni. Kun en ole saanut kunnioitusta, olen sulkenut itseni maailmalta. Tiedän kyllä senkin, että olen tämän introvertin luonteeni takia hankala ihminen. Minua on sanottu ylimieliseksi muutamaankin otteeseen, mutta siitä sanoudun täysin irti. Kunnioitan itse mielestäni kaikkia ihmisiä, enkä tuomitse kenenkään valintoja tai piirteitä. En edes kaipaa auktoriteettiä, kunhan saisin kunnioitusta.

Tällaisia ajatuksiä tänä talvisena yönä.