Introverttinä luonteena olen kohdannut ongelmia negatiivisuuden ja positiivisuuden käsitteessä. Pidän itseäni hyvin positiivisena luonteena. Toisaalta minussa on melankolisuuttakin, mutta yleensä näen myönteisiä asioita sielläkin, missä moni ei näe.

Mutta se introvertti luonne.

Kun haluaa olla yksin ja rauhassa eikä halua lähteä bilettämään, tulee väistämättä sellaisia kommentteja, että en osaa pitää hauskaa ja olen negatiivinen. Tosiasiassa tietenkin näen yksin olemisen positiivisena asiana, kun taas valtava kohina ja ihmispaljous syö kaiken energiani. Tottakai introvertit ja ekstrovertit näkevät eri asiat positiivisina ja negatiivisina. Sehän on selvää. Mutta silti on kummallista, että saa negatiivisen leiman niin helposti.

Esimerkkinä rakkauteni luontoon ja vuodenaikoihin.

Olen usein sanonut, että minulla ei ole lempivuodenaikaa, koska pidän kaikista yhtä paljon. Keväällä luonto herää, kesällä se kukoistaa, syksy ja talvi taas tuovat ihanan rauhan. Silti ehkä kuitenkin pidän eniten syksystä. Ehkä se on rauha, joka viehättää eniten. En tiedä. Jokatapauksessa jotkut kaverit ovat naljaileet, että olen niin negatiivinen, että pidän syksystä ja talvesta. Mutta eikö se juuri ole positiivisuutta, että näkee hyvää siellä missä moni välttämättä ei? Tietenkään tämäkään ei ole niin yksinkertainen asia, mutta itse en viitsi repiä hiuksia päästäni säätilan tai vuodenajan takia, vaan haluan ottaa asiat sellaisena kuin ne ovat. Viime kesä esimerkiksi oli erittäin mukava. Ei ollut liian kuuma, mutta kuitenkin kaunistakin ilmaa riitti. Viime syksy oli myös mukava. Ympärillä ihmiset valittivat, että masentaa ja on niin synkkää, mutta itse olisin halunnut syksystäkin nauttia enemmän. Eikä tämänhetkinenkään säätila millään tavalla vaikuta hyvinvointiini. Tietenkin nämä ovat henkilökohtaisia mielipideasioita ja ymmärrän tottakai heitä, joita kaamos ja valon vähyys masentaa, mutta miksi saan negatiivisen ihmisen leiman siitä, kun en näe negatiivisena asioita joita muuta näkevät. Outoa.

Tietenkään en väitä, että tämä olisi automaattisesti introverttien asia, mutta uskaltaisin väittää, että introverttien sisäinen maailma on niin täynnä ajatuksia, että emme välttämättä näen kaikkea negatiivisuutta niin negatiivisena tai sitten se ei meihin niin paljon vaikuta. Saa korjata jos olen väärässä.